Pienen inflaation jälkeen merirovous on jälleen median lemmikki. Niin pitkälle että Käkkiäinen on luopunut Borat-uikkareistaan ja yrittää sovittaa päälleen Michael Mooren populistista kaapua.

 

 

Helsingin Totuus kertoo mielenkiintoisessa artikkelissaan merirosvojen viiltävästä tuskasta:

 

"Merirosvot kertovat kameran edessä muun muassa köyhyydestään ja sanovat, että ulkomaisten alusten harjoittama liikakalastus ja meren saastuminen ovat ajaneet heidät rikollisiksi. Tunsin koko maailman hyökkäävän meitä vastaan lähettämällä laivoja varastamaan kalamme ja tekemällä merestä kaatopaikan", merirosvopäälliköksi kutsuttu Hassan Ali Mohammed sanoo. Valitsin tämän tien, koska elantoni tuhoutui enkä voinut tarjota perheelle leipää."

 

Merirosvot kertovat myös kaappausten säännöistä ja maksusysteemistä. Tietenkin on rikkaita merirosvoja. Jotkut ovat rakentaneet suuria taloja, jotkut ostaneet paljon autoja ja jopa kuljetusyhtiöitä.

 

En ole aivan varma mikä dokumentin tarkoitus on jos sen informaatioarvo on tämä? On helposti selvitettävissä, jos yhtään kiinnostaa, että Somalia on paska paikka asua ja olla. Siitä ei Suomalaisen sosialistin tarvi filmiä tehdä. Mikä jutusta sensijaan hyppää silmille on vertavuotava solidaarisuus. Vihreät ja muut kykloopin lailla yksisilmäisesti asioita katsovat kansanryhmät (joita vastaan tässä ei suinkaan ole tarkoitus kiihottaa eikä kiihottua) lukevat tekstiä todennäköisesti niin kuin piru raamattua, heräämättä huomaamaan ristiriitaa toimitetuissa jutuissa.

Esimerkiksi

"ulkomaisten alusten harjoittama liikakalastus ja meren saastuminen ovat ajaneet heidät rikollisiksi.

"Valitsin tämän tien, koska elantoni tuhoutui enkä voinut tarjota perheelle leipää.

ja

"Tietenkin on rikkaita merirosvoja. Jotkut ovat rakentaneet suuria taloja, jotkut ostaneet paljon autoja ja jopa kuljetusyhtiöitä.

Ruokaako merirosvot laivoista ryöstävät? Eivät, vaan tuotteita joita eivät joko saa tai halua hankkia muilla keinoin, kuten järjestäytymällä, tottelemalla yhteisön sääntöjä joista korkein olisi lopulta se laki, sekä elämällä säännöllistä työtä tekevän ihmisen elämää. Huomaamme kuitenkin kiistatta todistajanlausunnon valossa että alueella on toimiva kansantalous, vaikka se ei olisikaan länsimaiden tasoinen. Toisin sanoin: Jos alueella käy riihikuiva vaihdon välineenä ja sillä saa materiaa sekä osuuksia liiketoiminnoista, siellä on silloin lontoolaisittain working economy.

Kyse ei todellakaan ole siitä ettei olisi muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä rikolliseksi, vaan siitä että se on puhtaasti numeraalisin perustein kannattavinta mitä alueella voi tehdä. Merirosvous on siis laskelmoitua puuhaa perustuen voiton mahdollisuuteen tappion riskin kustannuksella. Ammatinvalintakysymyksiä, siis.

Artikkelin tarkoitus onkin, paikallisista oloista informoimisen ja objektiivisen tiedon välittämisen sijasta tämä: SOMALIAN RANNIKON MERIROSVOUS ON MINUN, valkoisen kapitalismiin, demokratiaan ja sananvapauteen uskovan, uskovaisen (ev. lut, ei tarkoita eversti luutnanttia) heteromiehen SYYTÄ. Minua heidän toimistaan pitäisi rangaista. He ovat rakenteellisen rasismini, kerskakulutukseni ja kalaa syöpöttelevän sekä pröystäilevästi ydinenergiaa kuluttavan rappioelämäntapani uhreja.

 

 

Eräs mielenkiintoinen kuriositeetti löytyy myös uutisen lopusta:

 

"Arhinmäki kertoo ABC:n haastattelussa kohtaamistaan pelottavista hetkistä, kun hänen suomalais-somalialaiselta ystävältään kyseltiin mahdollisuutta siepata Arhinmäki."Olin luultavasti ainoa valkoinen mies satojen kilometrien matkalla. Köyhässä maassa merkitsin yhtä kuin raha."

Ei siitä kukaan mitään maksa mutta merirosvoille sitä ei pidä kertoa koska eivät muuten kaappaa sitä. Ja jos niin huonosti käy etteivät kaappaa, mielestäni, kun niitä sieltä nyt tänne suuntaankin roudataan, ihan paikalliskulttuurin rikastumisen verukkeella voisimme toimittaa Käkkiäisen sinne vaihdossa, ilman valitusmahdollisuutta ja paluulippua.

 

 

 

 

Tässä Kuvassa poseeraa itse makean veden merirosvo Käkkiäinen. Kuva on urbaanin nuorisokorruption päääänenkannattajan, Cityn, tietokannoista. Kuvan ottajasta ei ole ihan tarkkaa tietoa mutta todennäköisesti joku Käkkiäisen haistattelemista elantonsa menettäneenä rikollisuuteen pakotetuista meri-ei niin kovasti-rosvoista. Jos minä julkaisisin tällaisen kuvan intternetissä, poliisin valmiusryhmä ja psykologi-Jaana tulisivat karmit kaulassa pirtille, ihan ilman kutsua ja minun aselupani, sekä yleinen, perustuslakiin perustuva sanan- ja liikkumavapauteni pantaisiin yhteiskunnallisen sosiaalipoliittisen  kehityksen mukaisesti harkintaan. Ihan vain varmuuden vuoksi ettei mitään sattuisi, kuten viimeaikaiset perustelut ovat kuuluneet.

 

 

 

Suostuessani edellisessä kirjoituksessa manittuun tehtävään oli luonnollista että tulee nappia otsaa. Ei se olekaan ongelma, mutta vituttaa kyllä kuin viittä miestä kuinka kuutamolla porukka voi silti olla.

 

 

Joka kuukausi nuoremmista kadettialiupseereista valitaan joku tomumaja kilpailemaan muiden komppanioiden kadettialiupseereita, nuorempia siis, vastaan kuntotestissä, kirjalisessa kokeessa, sekä univormu- ja TKS-tarkastuksessa. Ratsuväen tapana on ollut lähettää tehtävään aina joku arjen antisankari. Suruliisen hahmon kadetti, joka ei tarkoituksella muista ajella teiniviiksiään ennen lipunnostoa, ei hoida hygieniaansa tai muuten vain skippaan pakolliset velvollisuudet, kuten käskynjaon, puhuttelun tai paraatin. Mitä näitä nyt on.

Tiesin että tehtävä tulisi olemaan erityisen vaikea tässä kuussa, koska olimme jo rankaisseet kaikkia kekkuleita, itseasiassa liiankin kanssa. Kadettikapteeni Mathew sanoi että päätä itse kenet lähetät kun ei ole ketään mustalla listalla. Ennen päätöstä ajauduin kuitenkin keskusteluun erään nuoremman kadettialiupseerikantturan kanssa johtajuuden vastuusta ja kvaliteeteistä.

Keskustelu alkoi harmittomasti siitä kun puhuimme erään kolmannen osapuolen ambitioista ensivuonna johtaa ratsuväkeä, ja hänen mahdollisuuksistaan tehtävään. Kanttura sitten loihi lausumaan, ihan asiallisesti ei siinä mitään, ettei kyseinen henkilö olisi sopiva komentajaksi koska hän on jonkin verran ylipainoinen eikä puhu täydellistä englantia (tämä oli siis kolmasosapuoli, toim huom). Näiden argumenttien, jotka ovat tosia, valossa hän ei siis sopisi tehtävään. Myönsin yksisanaisesti että keskustelukumppanini on oikeassa. Nuo argumentit olivat prospektia vastaan.

Juttukaverini jatkoi samaan hengenvetoon että keskustelumme kohde ei muutenkaan sopisi kapteeniksi koska ei ole pidetty nuorempien kadettialiupseerien keskuudessa. Totesin myös tähän lyhyesti, että tällä kertaa hän oli väärässä sillä onko pidetty ei välttämättä kerro mitään johtajan ominaisuuksista. En ehtinyt perustella kantaani sillä että johtajan on pakko tehdä myös vaikeita ratkaisuja, ja erittäin harvassa ovat ylipäätään, puhumattakaan tällaisesta keskenkasvuisten yläluokkaisten amerikkalaisten herranterttujen yhteisössä, ne henkilöt jotka eivät ota johtajan tekemiä, itselleen negatiivisia lopputulemia kumuloivia, päätöksiä henkilökohtaisesti.

Lauseeni jäi siis kesken, kun keskustelukumppanini karjui ja ärjähteli että, melko suoraan lainaten, johtaja on vastuussa siitä pitävätkö alaiset hänestä vai eivät. Johtajan ei tarvitse tehdä huonoja päätöksiä, eikä ole alaisten vika jos johtajan päätökset saattavat hänet epäsuosioon. Olin juuri aloittamassa vastapuheenvuoroni, mutta nainen, tuo kylkiluu, kääntyi pois ja elehti kädellään ettei halua kuunnella kantaani asiaan. Yritin kysyä melko yllättynenä että mitä vitun peliä tämä on? Normaalin verbaalisen kanssakäymisen sääntöihinhän kuuluu toisen kuunteleminen. Minulle ilmoitettiin kovaan ääneen ettei näkemykseni kiinnosta. Olin väärässä koska hän oli oikeassa. Manasin mielessäni että nyt löytyi kandidaatti viikonlopun kilpailuun. Myöhemmin tietysti päädyin toisenlaiseen ratkaisuun. En voi tehdä päätöksiä vain henkilökohtaisten mieltymysteni ja agendojeni mukaisesti joten ohitin ajatuksen hänen passittamisestaan koitokseen. Ongelma oli kuitenkin olemassa: kenet lähetän puolustamaan komppaniamme kunniaa aikaisin lauantai aamuna.

Vaihtoehtoja oli kaksi, koska ei ollut ketään kuka suoranaisesti olisi ansainnut rangasituksen. Voisin lähettää jonkun joka ei pidä minusta tai sitten minun pitäisi lähettää joku jonka kanssa olemme hyvissä väleissä. Jostain syystä ensimmäinen vaihtoehto, muunmuassa eri organisaatioissa saamistani kokemuksista johtuen, tuntui vastenmieliseltä joten päätin passittaa hommaan jonkun nk. ystävistäni (vaikka auktoriteettiasemassa sellaista termiä ja sellaiseksi luokiteltavaa suhdetta onkin syytä välttää). Jos olisin määrännyt sinne henkilön jonka kanssa emme ole kummoisissa väleissä, olisi päätöstäni syytetty puolueelliseksi. Päätin siis uhrata henkilösuhteeni johtajuuden alttarille testaamalla kuinka aikuisia ne henkilöt nuoremmista kadettialiupseereista olisivat joiden kanssa tulin hyvin toimeen. Kuten arvata saattaa, vastaanotto ei ollut kovin kummoinen.

Sattuneista syistä jouduin kiertämään useammankin kadetin luona ennen kuin löysin heidän joukostaan sellaisen jolla ei ollut muita määräyksiä lauantaiaamuksi. Homma oli hikinen ja vastenmielinen, ja arvaukseni henkilösuhde-devalvaatiosta toteutui täysin odotetulla tavalla. Lopputulos oli parin päivän päästä kuitenkin positivinen, sillä tixo, tuo suuri henki, pitää huolen sotureistaan. Saimme tehtävään kämmerin joka saattoi syyttää määräyksestä vain omaa typeryytään.

 

 

 

Ei vastaanottoa!

Siinä se on; ratsuväen Sergeant First Class. Tuttavallisemmin Drill Sergeant tai Platoon Sergeant.




Ylennykseen ei liity erityistä kunnianhimoa tai toisaalta myöskään kummoisempaa dramatiikkaa. Komppanian aiempi "viran"haltija ylennettiin toiseen tehtävään, kadettirykemtistä siviiliin Jouluna siirtyvän herran tilalle. Kymmenen vuotta muita kadetteja vanhempana herrasmiehenä en tunnusta että minulla olisi ollut mitään varsinaista paloa tehtävään. Asiassa oli kuitenkin yksi pieni mutta. Komppaniamme kapteenin miettiessä tehtävään sopivaa henkilöä: sellaista ei ollut. Sulkeiskessun tehtävä on nimeomaan pitää yllä sotilaallinen kuri ja järjestys vanhempien kadettien keskuudessa. Väärä henkilö tai väärin hoidettu tehtävä tappavat moraalin ja kurin ja samalla vetää koko kadettina olemisen tarkoituksen vessanpöntöstä alas.

Toivon että pystyn pitämään moraalin yllä ilman kurinpidollisia toimia, koska ne aiheuttavat aina ongelmia. Se ei kuitenkaan saa itsessään olla ongelma. Täytyy myös muistaa, että aina johdetaan edestä, ja esimerkillä. Näihin sanoihin päättäen on hyvä todeta että tässä on nelivuotisen kadetinurani huipentuma - sen kummempia tehtäviä en aio hakea. Äärimmäisessä tarpeessa saatan tarjottuna ottaa vastaan, koska

kuten totesi eräs soturiveljeni.

Eräs männä aikojen kauneimmista valheista oli
ihan viattomasti medialle syötetty iskulause:
"Verkkorasismi - uhka arjen turvallisuudelle"


Suorastaan häkellyttää kuinka halpaan tämän päivän valtaa pitävä eliitti luulee kansan menevän. Media kuitenkin tulee apuun. Vaikkakin edellä mainittu valhe onkin jo vaiettu kuoliaaksi onneksi aikoja sitten, viimeaikojen uutiset kertovat ketkä laittavat tikkua ristiin arjen turvattomuuden edistämiseksi: suvaitsevaisto, idealistit, vihervasemmisto, liberaalit -> kutsuit heitä millä nimellä tahansa.

Perustelut ovat tietysti paikallaan. Melko lyhyen ajan sisällä tulee mieleen kolme insidenttiä joissa on käyty huomiota herättävän laajana sekä väkivaltaisena massaliikehdintänä yhteiskuntarauhaa vastaan suvaitsevaisen, mutta absurdisti ajattelua kriminalisoivan, Euroopan Unionin keskessä.

• Kölnissä maahanmuuttokriittiset ainekset eivät saaneet osallistua julkiseen keskusteluun eivätkä osoittaa laillisesti ja rauhallisesti mieltään, vaan vastamielenosoittajat turvautuivat rikoksiin estääkseen demokratian periaatteisiin kuuluvan oikeuden mielipiteen ilmaisuun ja julkiseen keskusteluun ja kokoontumiseen. Älkää missään tapauksessa kuvitelko että nämä rikoksiin turvautuneet ainekset olisivat poliittisen sektorin keskeltä tai maltillisesta oikeistosta eli konservatiiveistä.
  

• Ruotsissa nk. "äärisoikeiston" rauhallinen mielenosoitus muuttui mellakaksi vastamielenosoittajien hyökätessä laillista demokratian perusperiaatteisiin kuuluvaa julkista mielenilmausta turvaamassa olleiden poliisien kimppuun. Älkää missään tapauksessa kuvitelko että nämä rikoksiin turvautuneet ainekset olisivat poliittisen sektorin keskeltä tai maltillisesta oikeistosta eli konservatiiveistä.

• Viimeisin uutinen tulee Ateenasta, jossa kiviä viskoen poliisin päälle hyökänneistä nuori mies kuoli poliisin hätävarjeluna ampumaan laukaukseen. Tilanne lähti täysin käsistä, ja Ateena tietyt kaupunginosat paloivat monta päivää (kirjoittaessa ollaan vielä tulessa). Poliisin tekemä hätävarjelutoimenpide tulee luonnollisesti tutkia mutta kaupunkia ei sen takia polteta. Ja niiden jotka eivät pidä kiviä vaarallisina aseina, olisi suotavaa tutustua kivisateissa olleiden ihmisten omiin näkemyksiin asiasta (esimerkiksi Israelilaiset viranomaiset tai vaikkapa virastaan eronneen Totti Karpelan miehet jotka komennettiin makasiini-hässäkän aikana ilman jouhavarusteita kiviä viskovia anarkisteja vastaan - make no mistakes, kivat ovat pahimmillaan tappavia!)  Älkääkä missään tapauksessa kuvitelko että nämä rikoksiin turvautuneet ainekset olisivat poliittisen sektorin keskeltä tai maltillisesta oikeistosta eli konservatiiveistä.

Viimeisen uutisen yhteydessä oli kohtuullisen huolestuttava lainaus suomalaiselta yliopistotason vaihto-oppilaalta:


Kysymys kuluu: mikäli protestoijat onnistuvat jollain tavalla pysyvästi rampauttamaan yhteisön laillisuusvalvonnan, eli Suomeksi sanottuna poliisiorganisaation, kuka suojelee sen jälkeen vaikkapa siteerattua yliopistopoikaa? Ja keneltä? Hmmm, vaikkapa pitkätukkaisilta, takkupartaisilta ja pöhöttyneiltä äijiltä joilla on ruma nahkaliivi ja mopo. Vastaus on hyvin yksiselitteinen eikä sitä tähän tarvitse kirjoittaa.




Keskeinen teema näissä kolmessa luetellussa tapauksessa on ollut joko estää kansalaisyhteiskunnan vaikuttamisen muodot tai vain aiheuttaa kaaosta (häiriö on aivan liian vaatimaton ilmaisu) olemassa olevaan järjestelmään, ja siten haitata (rikoksin) demokratian toteutumista. Kokonaisuutenaan nämä vahvistavat kahta käsitystä:

• idealistinen vihervasemmisto on ainekseltaan (kuten niin monessa muussakin blogissa ja itseäni paljon selväjärkisempien miesten taholta on todettu) demokratiavastainen ja rikollinen.

ja

• idealistinen vihervasemmisto on ainekseltaan se todellinen uhka arjen turvallisuudelle.

Mediassa jatkuvan referoimisen ja apinoimisen sijaan Kari
Lumikero teki hyvän haastattelun miehestä joka oli siellä itse.


Toistaiseksi ollaan nähty vain AFP:n ja AP:n uutisia saksittuna suomalaisittain poikkeuksellisen huonoon muotoon. Kari Lumikero teki kuitenkin poikkeuksen ja kertoo katsojalle jotain muuta: lyhyehkö videohaastattelu suomalaisesta merimiehestä joka on ollut paikan päällä kertoo enemmän kuin muut suomen mediassa nähdyt uutiset tähän mennessä. Must see, jos aihepiiri kiinnostaa:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/758408

Videolla on myös muuta kuin pelkkää mielenkiintoarvoa: videolla esitetään taas eräs tapaus, lukuisien viimeaikoina pinnalle nousseiden joukossa, joka vahvistaa käsitystä kuinka arkipäivän käyttöteknologia hyödyttää ehkä jopa ratkaisevassa määrin rikollisia aineiksia. Mukaan lukien terroristit ja merirosvot. Englanniksi käsitettä voisi kuvailla sanoilla off-the-shelf, joka viittaa siihen että muutamalla eurolla/dollarilla saadaan hyödyllistä teknologiaa kaupan hyllyiltä täysin vääränlaisiin tarkoituksiin.

Apuna on uusin tekniikka. Automaattisen laivantunnistusjärjestelmän avulla merirosvot saavat helposti tietoonsa aluksen koon, lähtöpaikan ja päämäärän.

Dexter.

Laadukkaat TV-sarjat ovat viimeisen viiden vuoden aikana ottaneet ison jalansijan lempiviihdemuotojeni joukossa. Aloitin katsomalla useamman tuotantokauden putkeen 24:sta, jonka jälkeen olen tuhonnut järjestelmällisesti B5:n viimeiseen tuotantokauteen asti ja, tottakai, kaiken Galactican mitä on tuutista tullut.

Lost ei, IMDb arvostuksestaan huolimatta, sytyttänyt. Sarjassa on aivan liian paljon ylitetty siitä missä aita on alimmillaan. Esimerkiksi eräässä Republican Guard takaumassa joukon panssariaseiksi oli raahattu toisenmaailman sodan aikuinen telatykki/panssarihaupitsi (tarkempi luokittelu jäi tekemättä, lienee ollut joku akselilla Hummel-Wespe-Elephant) ja Tiger I. Joitain muitakin älyttömyyksiä oli ihan ensimmäisissä jaksoissa joka kasasi epäkiinnostavuuden kekoa sarjan ympärille.

Viime keväänä jäin koukkuun idealtaan erikoiseen mutta toteutukseltaan hieman vähemmän poikkeukselliseen, sarjamurhaajasta sankarin tekevään, Dexter-sarjaan. Keskiviikko on nykyään toivoa täynnä sillä Showtime näyttää Jenkkilässä jo sarjan kolmatta tuotantokautta. Sitä tulee tapitettua silmä kovana - sarja on moniulottoinen ja laadukas, ehdottomasti vaivan arvoinen. Hyvää karmaa sarjalle tuo suosion kasvaessa ja tuotantokausien lisääntyessä säilytetty korkea taso. On mielenkiintoista seurata kuinka välillä sarjamurhaaja kaikkine heikkouksineen ja persoonallisuuksineen, sekä erityisesti niiden puutteineen, tuntuu olevan yhteisön normaalein ja loogisin persoona. Joutuukohan tästä kommentista "ilmiannetuksi" tai netti-pyövelin seurantalistalle ja keskusrikospoliisin lapsipornolistan sensuroimaksi?

Kolmannen tuotantokauden tuleminen Suomeen vie varmaankin aikaa, mutta hömppää odotellessa voi aikaa tappaa hyödyllisesti ja tehokkaasti vaikka seuraamalla varsin asiallista ja poikkeuksellisen tasokasta, englannin kielistä tosin, tuliaseblogia; The Firearm Blog.

Erityisesti tämä kirjoitus oli mielenkiintoinen. Tuliasekontrollista ei koskaan tunnu seuraavan kokonaisvaltaisesti mitattuna mitään hyvää.

Vetoa ei tarvinnut lyödä siitä mistä kolkkapoika on oppia hakenut.

Kasav vietti Lashkar-i-Taiba-järjestön leirillä vuoden. Koulutukseen kuului ankaraa fyysistä harjoittelua sekä opetusta muun muassa aseiden ja räjähteiden käytöstä. Miehiä koulutti entinen Pakistanin armeijan jäsen.

Leiriläisistä valittiin lopulta kymmenen toteuttamaan Mumbain iskuja. Ennen hyökkäystä he kävivät kertaalleen kaupungissa tutustumassa paikkoihin.

Silloin tällöin esille ottamani Foreign Policy-lehti on vuoden 2008 Terrorismi Indeksissään tätä mieltä: